Kauppatorin reunalla sijaitseva Nordean talo on kokenut vuosien saatossa useita muodonmuutoksia. Muutoksista huolimatta se on kuitenkin säilyttänyt alkuperäisen käyttötarkoituksensa pankkitalona.

Talon vanhimmat osat ovat vuodelta 1926, jolloin paikalle valmistui arkkitehti Albert Richardtsonin suunnittelema Turun Suomalaisen Säästöpankin talo. 1950-luvulla rakennuksen kauppiaskadun puoleista reunaa korotettiin kerroksella Erik Bryggmanin suunnitelmien mukaan ja vuonna 1966 rakennus sai kokonaan uuden, tummasta lasista koostuvan julkisivun. Remontin yhteydessä vanhat ristikkoikkunat korvattiin yksilasisilla ja kauniit holvikaari-ikkunat sekä graniittiportaalit piilotettiin. Katutasoon ilmestyivät muutoksen jälkeen graniittipylväät. Viimeisimmästä suunnitteluvaiheesta vastasi arkkitehti Aarne Ehojoki. Rakennuksen osti vuonna 2010 kiinteistöneuvos Heikki Vaiste, joka on puheissaan väläytellyt ajatusta, että julkisivu voitaisiin palauttaa Ehojoen 1960-luvun uudistusta edeltäneeseen ilmeeseen.

Nordean pylväässä käytettyä punaista graniittia kutsutaan kiviteollisuudessa nimellä Balmoral Red ja sitä on louhittu Taivassalosta 1960-luvulta lähtien. Taivassalon rapakivi eroaa esimerkiksi Vehmaalta louhittavasta siinä, että se on karkearakeisempaa. Hyvän säänkestävyyden ja kulutuskestävyyden myötä sitä on käytetty erittäin monipuolisesti ympäri maapalloa niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Esimerkiksi Helsingin graniittitalo on verhoiltu Balmoral redillä. Pohjoismaisia esimerkkejä kiven käytöstä ovat vaikka Tukholman Cityterminalen sekä rautatieaseman aukio Oslossa. Kiven voimakas punaisuus korostuu karkean pintakäsittelyn myötä, mutta siitä voi kuitenkin läheltä tarkasteltuna erottaa tyypilliset mineraalit, joita ovat kalimaasälpä, kvartsi, plagioklaasi, biotiitti (tummat mineraalit) ja muskoviitti.